Kalis goes Alina

Sitsasin eilen Alinassa pukeutuneena kalapuikoksi. Kolmen ainejärjestön yhteentörmäys ei sujunut täysin suunnitelmien mukaisesti. Tai oikeastaan en ollut tehnyt mitään sen kummempia suunnitelmia. Olisi ehkä pitänyt.

Konsepti on hieno: joukko samassa instituutiossa opiskelevia henkilöitä istuu pitkien pöytien ääreen ala-asteen ruokalahenkeen ja laulaa useimmiten joko alkoholinkäyttöön liittyvillä tai seksuaalisilla/seksistisillä vihjailuilla viritettyjä kansanlauluja, ja joka kerta kun joku avaa suunsa ja sulkee sen jälleen, juodaan lisää. Oikeastaan on tosi lohdullista, että vaikka puolivalmiit korkeakoulutetut ovat nimenneet bileensä "akateemiseksi pöytäjuhlaksi", he juovat päänsä täyteen ihan samalla tavaralla ja tavalla kuin kaikki muutkin suomalaiset. Kun istuu pahvilaatikon sisällä edessään sinistä rahkaa, tietää, ettei pääsykokeisiin lukuun käytetty henkinen ja fyysinen panos mennyt hukkaan. Myönnettäköön, että edellisessä on hieman värikynää mukana, sillä vaikka olin varautunut puikkoasuni suhteen lähes kaikkeen, en uskonut että ohuen pahvikuoren ja oranssin resorikankaan sisällä voisi olla niin kuuma. Siksi en oikeasti istunut pahvilaatikon sisällä enää jälkiruoalla, mutta haluan kuitenkin uskotella itselleni, että istuin.

Hienointa on kuitenkin seurata sitä, kuinka pitkään nuo ihmiset pystyvät seuraamaan juhlalleen annettua julkilausumatonta kaavaa humalatilansa voimistumisesta huolimatta. Tietyssä vaiheessa asiallisen puheen tuottaminen alkaa vaatia yhä enemmän ponnisteluja, ja kun samaan aikaan estot omien ajatusten julkilausumiselle pienenevät, tulos on yleensä sama hellyyttävä sekamelska. Pisteenä i:in päälle koko löräys päätetään avautumalla liikaa tuntemattomien laulukirjoihin. Eilen tämä sekamelska oli ehkä vähän vähemmän hellyyttävä kuin yleensä, mutta tiettävästi kukaan ei loukkaantunut kovin pahasti.

Jatkoilla soinut musiikki oli kuraa, joten emme viihtyneet siellä kauaa. Sen sijaan söin jäätelöä ja salmiakkia ja kuuntelin otteita Leijonakuninkaasta zulun kielellä. Average times.

Nyt kun ylläoleva on sanottu, tarjoan kaksi vaihtoehtoista kertomusta, kuinka elinen vaikutti tähän päivään.

A) Heräsin pirteänä ja lähdin ulos auringonpaisteeseen. Kotiin päästyäni vaihdoin juoksukamat päälle ja heitin Laajalahden ympäri kevyen lenkin. Kävin suihkussa ja söin ituja. Tunsin olevani niin täynnä energiaa ja ideoita, että menin vielä hetkeksi kirjastoon kirjoittamaan rästissä olevat luentopäiväkirjat valmiiksi. Illalla näin kaveriani, joka opiskelee nykyään Mikkelissä, enkä siksi näe häntä enää kovin usein. Joimme vihreää teetä, juttelimme ja nauroimme yhdessä, kunnes oli aika palata kotiin ja käydä ansaitulle levolle.

B) Heräsin lattialta. Kävelin linnun kanssa koululle ja kävin syömässä. Yritin tehdä luentopäiväkirjoja, kunnes huomasin että silmäni eivät enää olleet auki. Bussissa vieressäni istuva viaton ihminen joutui tönäisemään minua, jotta pääsi pois ruumiini ja ikkunan muodostamasta loukosta. Olin sopinut, että nään Mikkelissä opiskelevaa kaveriani seitsemän maissa. Sydänkohtausta uhmaten ajattelin pyöräillä perille. Ilma oli otollinen: sain päälle kylmän, nihkeän hien, mutta silti palelin. Pihalla soitin kaverilleni, kun hän ei avannut ovea. Ilmeisesti oli tapahtunut jonkin sortin väärinkäsitys, ja hän oli Lahdessa. Pyöräilin kotiin ja söin kakkua.

And that's why they call it plan B.

Moni teistä kyselikin jo eilisen päivän asun perään, joten tässä tulee. Pahoittelen, että kuvat ovat vähän epäselviä, kuvaaja ja kuvattava ovat henkisesti epävakaita.

Vaatteet kaupoista

Kalapuikko DIY