Olen viime päivät lukenut silmät kiiluen tulevaan tedariin. Olen ehkä maailman hitain lukija, minkä takia lukuprosessi on vähän kuin juoksisi lenkkiä suolla Mika Myllylän roikkuessa toisessa ja Juha Miedon toisessa nilkassa. Tänään oli harvinaisen hyvä lukupäivä, kiitos kofeiinissa uimisen ja aktiivisen henkisen itsekamppailun. Kunnes Klixin lukusalissa tuntemattomaksi jäänyt naishenkilö alkoi narskuttaa naposteluporkkanoita.
Yleensä pidän vähän urpoina niitä, jotka esimerkiksi Alexandriassa jaksavat heti sylkeä päälle jos aivastan tai kaivan papereitani vähän liian äänekkäästi. Ja jos olen ollut kuukauden poissa maasta ja törmään kolmoskerroksessa Ida Martelaan niin ei siitä nyt voi kovin hiljaista hetkeä syntyä. Kenties näillä ihmisillä on paha olla itsensä kanssa tai muuten vaan elämässään niin vähän sosiaalisia kontakteja että kaikki mahdollisuudet on käytettävä hyväksi. Alexandriasta ja muista yliopiston tiloista löytyvistä hahmoista he ovat mielestäni kaikkein surullisimpia. Paljon surullisempia kuin esimerkiksi ne venäläiset mummot, jotka istuvat kellarikerroksessa matkalaukkujen ja litran kevytmaitotölkin kanssa. Tai se vanhempi rouvashenkilö joka toistuvasti syö soppaa Klixin aulassa levittäen hernarihönkäyksiä ympäri rakennusta. Tai se mies joka katsoi lauantai-iltapäivänä Allussa pornoa. Näitähän riittää.
Porkkanat osuivat kuitenkin herkkään kohtaan, eikä vähintään siksi että olen itsekin naposteluporkkanoiden suurkuluttaja. Porkkanoiden syöminen ääneti on taitolaji, joka vaatii todella pitkäjänteistä harjoittelua. Eikä niin herkkässä lajissa voi siirtyä "koviin vetoihin", kuten kirjastoihin, ennen kuin on todella varma suorituksestaan. Ja niinpä tämä amatööri sortui klassiseen virheeseen - hän luuli, että pureskelun hitaus on suoraan verrannollinen siitä kuuluvan äänen lujuuteen. No ei ole. Sen sijaan hänen kovaääninen rouskutuksensa jatkui pidempään kuin porkkanoiden määrä alunperin edes vaati. Lisäksi hän epäonnistui radikaalisti myös ns. häivytystaktiikassa, mikä tarkoittaa pureskelun jakamista tauollisiin periodeihin. Tämä toimii varotoimenpiteenä, jos joukossa istuu joku poikkeuksellisen hyväkuuloinen ihminen. Amatöörin käytössä se tarkoittaa kuitenkin lähinnä sitä, että juuri kun luulee viimeisenkin porkkanan kadonneen ärsyttäjän suuhun tehden tuskan jatkumisen mahdottomaksi, vittumainen ääni alkaa uudestaan.
Federalismin ja Euroopan integraation yhteyden sijaan kävin päässäni läpi erilaisia skenaarioita siitä, mitä voisin porkkanahelvetille tehdä. Huutaa oman loossini seinän suojista solvauksia, syöksyä vanhoja Ärrän karkkipusseja muistuttavan porkkanalöräyksen kimppuun ja heittää se seinään, pysähtyä tytön kohdalla äkkiarvaamatta matkalla vessaan ja tunkea yksi porkkana tämän nenään? Mutta ei, en tehnyt mitään näistä. Vedin syvään henkeä, ajattelin Treaty of Romea ja totesin että kai minäkin joskus olen ollut aloittelija.
3 kommenttia:
venäläiset mummot ja klixin sopparouva <3 samaan kastiin menee se yks muovipussin kanssa kulkeva papparainen joka kaivaa aina saman paperinivaskan esiin, se vanhempi afrikkalainen mies, joka tulee istuu saman yhden hengen istuttavan pöydän ääreen aleksandrian lukutilassa, se mies, joka harjoittelee kielten ääntämistä lukutilassa jne jne... mistä näitä (senttejä) oikein tulee? gotta love yliopisto.
Varaukseton littipeukku otsikon R.E.M.-hassuttelulle. Orange Crush on cool, vaikkakin oma suosikkini on tämä: http://www.youtube.com/watch?v=Bmxyj6iInMc
Huikee biisi! Mutta ette varmasti tienny, mistä se kertoo (ei porkkanoista oikeesti).
Lähetä kommentti