Reissuhommia

Jaahas, sitä on palattu Suomeen. Vähintään neljäkymmentä astetta kylmempää, kosteusprosentti alle kymmenesosa totutusta. Ensimmäistä kertaa kuukauteen jotain muuta leipää kuin suolistopperi/lumisokeus- paahtoleipää. Oudointa on se miten hiljasta täällä on, joka paikassa on kylmää ja valkoista ja lumista, ihan kuin se aika Muumilaaksossa kun huonekalut peitetään kankailla eikä ulkona liiku kukaan muu kuin Mörkö ja Reippailija-Hemuli. Ihmiset eivät tuijota tai huuda perään, kukaan ei halua kanssani valokuvaan. Ei sillä että itsekään haluisin kenenkään kanssa valokuvaan. En herää yöllä muslimijoikuun, en herää aamulla Lauran kännykän herätyskelloon enkä siihen kun Laura kiristää kohtalaisen aamu-unista Emmiä nousemaan koska "mitä pidempään sä vitkuttelet, sitä vähemmän sä kerkeet surffata/ottaa aurinkoa/änkeä ittees aamiaisbuffetin sisältöä" tms. Yhdellä kaistalla ajaa vain yksi auto.

Reissaaminen on ihan kreisiä puuhaa. Istumalla yhden vuorokauden paikoillaan nolot lentosukat jalassa voi löytää itsensä ihan mistä vaan maailmalta. Kun kaikki tarvittava omaisuus kulkee repussa mukana, voi unohtaa mistä oli tulossa ja muuttaa lennossa taksissa mielensä siitä mihin oli menossa. Kuukaudessa saattaa nähdä kaksikymmentä paikkaa tai kaksi paikkaa. Joku saattaa suositella sinulle jotain kaupunkia, josta et sitten pidäkään lainkaan. Joku saattaa haukkua toista paikkaa, johon päästyäsi et voi käsittää miten hän saattoi nähdä siinä mitään negatiivista. Yhdessä paikassa saattaa mennä kaksi päivää vähemmän kuin suunnitteli tai kaksi viikkoa pidempään. Tai sitten saatat löytää kumppanin ja töitä ja vaan jäädä, kuten hostellimme ruotsalaistyöntekijä Malesiassa. On turha tehdä tarkkoja suunnitelmia, koska ne eivät kuitenkaan pidä. Se on mielestäni reissaamisessa kaikista mageinta - saat elää yhtä huolettomasti kuin sylivauva, sillä ainoat asiat joita oikeasti on pakko tehdä ovat syöminen, nukkuminen ja kakkaaminen. Kaikki muu menee omalla painollaan sitten kun on mennäkseen ja jos on mennäkseen. Vapautuvan aivokapasiteetin voi täyttää vaikka tutustumalla lukuisiin uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Matkafilosofointini on todennäköisesti jo kauan sitten lähtenyt käsistä, mutta se ei voi olla täysin perusteetonta; suurin osa suomalaisista kestää ahdistavaa arkeaan muutaman lomaviikon avulla. Vietetään ne sitten Kanarialla, Cape Townissa tai Kajaanissa, niiden tehokkuus perustuu edellämainittuun spontaaniin olostaan nauttimiseen. When you're lazy, life is crazy. En aio kysyä, miksi ihmiset ylipäätään palaavat stressaamaan yhdentekevistä asioista, koska pelkään ettei siihen ole vastausta eikä minulla luultavasti ole varaa uusiin lentolippuihin.

Lienee sanomattakin selvää, että oli ihan mahtava reissu. Vaikka eilen palattuani kidutin perheenjäseniäni muutaman tunnin selostetulla diashow'lla, tajusin että kaikkea vaan tapahtui liikaa verbaalisesti tai visuaalisesti välitettäväksi. Perheeni kuunteli kärsivällisesti ylikierroksilla käyvän paluumuuttajan rönsyilevää ja poukkoilevaa reportaasia, mutta eivät luultavasti kuitenkaan tajunneet, mistä puhuin. Siinä toinen juttu, joka on reissaamiselle tyypillistä: ei sitä voi selittää. Siksi en edes yritä. Mene itse.

Loppuun löräytän kuitenkin muutamat kuvat sekä kaksi kappaletta, jotka voisivat jo keskenään muodostaa matkamme sountrackin.

Biisit täältä ja täältä.

Fail!

Miten huonosti (tai hyvin??) asioiden pitää olla, että ihminen ajautuu seuraaviin tilanteisiin?

1) Ihminen tuhlaa aikaansa lukemalla yöllä jenkkien älyttömiä öisiä tekstiviestejä ja Failblogia, kun oikeasti väsyttää ja haluaisi vain nukkumaan.
2) Ihminen hengaa koko päivän kirjastolla ihan vaan siksi, ettei ole parempaakaan tekemistä.
3) Edelleen siellä kirjastossa hengaillessa ihminen vastaa puhelimeen lukusalissa, koska tajuaa, ettei siellä enää edes ole ketään muita, joita ääneen puhuminen voisi häiritä (siis onko tää siistiä vai vaan surullista?).
4) Ihmisen mielestä tenttikirja on oikeastaan ihan hyvä.
5) Ihminen kokee suuren tyhjiön muodostuvan elämäänsä, kun Kodin Ykkönen tyhjenee uhkaavasti kaikesta tavarasta :(

Onneksi jollain menee kuitenkin aina vähän huonommin. Esimerkiksi sillä, joka sammui Kuppalan vessaan, minkä takia vessaan piti murtautua.

Todellista epic fail -matskua kantsii tsekkailla Failblogista, huippuu luettavaa (etenkin öisin, kun vois nukkuu jo)!

Ja nyt vähemmän failisti leffan pariin, jea!

Jugurttina kartalla

Servus Yogiakartasta/Yogjakartasta/Jogiakartasta/Jogjakartasta (nakyy olevan paikallisillakin vaikeuksia paattaa). Takana suhteellisen kreisi matkustusputki maalla ja merella, jonka seurauksena olemme paatyneet Gileilta Jaavalle. Istuimme juuri lahes kaksitoista tuntia minibussissa, jota ennen istuimme shuttle bussissa, jota ennen istuimme tavallisessa bussissa, jota ennen istuimme lautassa, jota ennen istuimme autossa, jota ennen istuimme speedboatissa, jota ennen istuimme veneessa, joten I'll keep it short ja listaan viimeisimpia kohokohtia:

1) lauttamatka Balilta Jaavalle: olimme ainoat lansimaalaiset, mika luonnollisesti tarkoitti sita etta meita sai repia jokaisen lautalla olijan kotialbumikuviin "for memory".
2) matkapaivakirjamme, jonka kannessa on todella humalaisen nakoinen Niiskuneiti, kayttaminen huomaamattamme marisatkan kaarimisalustana
3) Amazing Race- henkinen siirtyminen Gileilta Jaavan bussiin. "So when does the bus leave?" "NOW! GET IN!"
4) Emmin ilme kun kolmen tunnin younien jalkeen oli aika herata ja kiiveta kolmeen tuhanteen kilometriin madan kananmunan tuoksuun
5) Phoebe Buffay - Smelly Cat

Valitettavasti joudun vahvistamaan Nollun suru-uutisen Pervokorun kohtalosta. Heille, jotka eivat kyseista riipusta tavanneet, kerrottakoon etta viime kesasta lahtien rintojeni valissa asusti hieno kaveri, jonka viesti kuului latinaksi "Nihil difficile amanti", rakastavaisille mikaan ei ole vaikeaa. Reilu viikko sitten baarissa kaydyn spagaattikisan ja Smelly Catin ensiesiintymisen valilla koruni sitten katosi. Olen oikeastaan jarkeillyt tieni ulos surusta. Olen paatellyt, ettei Pervokoru oikeastaan alun perinkaan halunnut asua tissieni valissa, silla se oli yrittanyt korujen itsemurhaa eli katoamistemppua jo aikaisemmin ja hypannyt kaulastani pukukoppiin kuntosalilla. Esportin henkilokunnalta oli kuitenkin paljon helpompi saada informaatiota kuin Kutan baarin edessa istuvalta portsarilta, joten paasin sen jaljille ensimmaisella, vaan en enaa toisella kerralla. Uskon, etta Pervokoru viihtyy paremmin Balilla, olihan tuo aikamoinen juhlakalu muutenkin. Kenties se killuu talla hetkella jonkun indonesialaisen tissiparin valissa tai vaan tsillailee baarin nurkassa ja lipittaa lattialle laikkyneiden drinkkien pisaria. Tai ehka joku ei-paikallinen loysi sen ja otti mukaan kotimaahansa. Nain jalkeinpain kaikki vaikuttaa taysin selkealta, pervokoru oli suunnitellut pakoa jo kauan, eika olisi voinut toteuttaa sita paremmassa paikassa - turistien kautta sen ovet maailmaan aukesivat, ja se saattaa yhta todennakoisesti poltella pilvea Jamaicalla kuin olla hiihtolenkilla Pohjois-Norjassa. Nostan hattua ja kannan sydammessa muistoa viekkaasta veikkosestani. Good job, my friend.

P.S Emmi paivittelee blogiaan tossa vieressa, joten kaykaahan lukemassa jotain vahan fiksumpaakin ja tsekkailemassa kuvia. Paluu Tsadiin viikon paasta!

Baby steps ja radioaktiivisia viestejä

Tänään on tapahtunut kaksi erittäin jännää juttua! Meitsi fiilistelee nyt.

Ensinnäkin sain vihdoin jotain järkeä ja edistystä tähän toimintaani ja kävin hakemassa sen kameran vihdoin kaupasta. Sinne lörähti kaupan kassaan (tällä kertaa ei Daniel Radcliffen tilille) sievoinen summa rahaa ja vastavuoroisesti omalla tilillä näkyy miinusmerkin jälkeen kolminumeroinen luku. Mutta tuon summan avulla Niku ja Calle sai uuden kaverin! Olen suht fiilareissa. En pelkästään hienosta kamerastani vaan myös siitä, että kirottuani viikonloppuna aikaansaamattomuuttani ja jahkailuani kaiken suhteen sain oikeasti jonkun asian eteenpäin. Hienoa! Vauvan askelin eteenpäin. Seuraavaks se kämppä? No kuitenkin, tämä tarkoittaa myös sitä, että heti kun olen tutustunut lähemmin uuteen ystävääni, saan mahdollisesti tännekin muutakin kuvamateriaalia kuin Googlen kuvahaun kautta etsittyjä random-otoksia.

Tällainen on uusi ystäväni, Casimir eli Cassu.

Toinen päivän jännistä jutuista oli yllättävä ja erittäin radioaktiivinen mobiiliyhteys Gilin saarten ja Kaisaniemen metroaseman välillä. Voinkin kertoa Kaimaanin puolesta tämän hetken tärkeimmät kuulumiset siltä puolen maapalloa:

- Pervokoru a.k.a. LOTR on kadonnut. Vaatii hiljaisen hetken. Syy tapahtuneeseen: liika bönttö.

- Kaimaani oli nähnyt tänään kilpikonnan eli kilpivarkaan/roiston.

- Kauhukolmikko on nyt saarella, jolla ei ole autoja vaan pelkästään hevosia. Saarella on myös paljon ISOJA kärpäsiä. Surinaa siis riittää sielläkin. Näen näiden kahden tosiasian välillä selvän syy-seuraussuhteen.

Hevosia asuu myös Indonesiassa.

Tärkeimpänä asiana Kaipilla kuitenkin oli: VOISITKO PÄIVITTÄÄ BLOGIAMME. Olen aika varma, että tämän taustalla ei ollut huoli blogimme tason, maineen tai päivitystahdin totaaliromahduksesta. Olen aika varma, että tosiasiassa nämä kolme reissumiestä istuu päivät ja yöt koneella painamassa refreshiä ja odottamassa kuumeisesti uusia postauksia. Välillä he käyvät ulkona ottamassa muutaman lavastetun kuvan, jotta heillä olisi todisteita siitä, että ovat oikeasti olleetkin jossain. Itseruskettavalla saa huijattua rusketuksenkin. Ja nyt kyllästyneenä surkeaan tahtiini ei auttanut muu kuin lähettää ylihinnoiteltu tekstiviesti ja vaatia muutosta. No, tässä teille postaus!!! Olin kuitenkin havaitsevinani tekstiviestissä turhautuneesta ja jopa hieman käskevästä sävystä huolimatta suurta lämpöä ja ehkä jopa tropiikin tuulahduksen. Isosti terveisiä sinne!

Ja tärkeänä opetuksena tänään: hanki nyt piruvie joku muistikirja! Arvatkaa ärsyttääkö, jos on saanu jonkun hyvän idean eikä sitä kirjota mihinkään ylös ja jälkeenpäin muistaa vain, että joku hyvä idea mulla oli mutta mikäköhän se oli.... Tai jos esimerkiksi lukee jostain jonkun hyvän sitaatin tai muun jutun ja tyhmänä luulee myöhemminkin muistavansa sen tai vähintään mistä sen luki. Ei se mee näin. Ostoslistalla: little black book eli myyrännahkamuistikirja. Kai joku halpisversiokin kelpaa. Mutta ei mikään noista 15 tyhjänpanttina lojuvasta muistikirjasta, jotka löytyis valmiina jo kotoa.

Kuvat: 1, 2

Writer's block

Järkyttävä writer's block. Ei se levy. Levy on hyvä. Mutta mulla. Writer's block. Ja hillitön itsekritiikki ja -sensuuri. En kelpuuta blogiin mitään. Tässä ei taida auttaa uusi elämänfilosofiakaan, jonka olen omaksunut tässä hiljakseen itsekseni. Siis sellainen, että nauti asioista, älä stressaa, koska asiat menee omalla painollaan, katsele vain kauniita maisemia ja iloitse hyvästä musiikista. Kyse on loppujen lopuksi vain asenteesta. Kun se on kohdallaan, niin 20 asteen pakkanenkaan ei voi pilata kaunista talvipäivää. Laita vain enemmän vaatetta päälle ja painu pihalle. Ja elämä voi olla elokuvaa – sinä päätät (t. Hesari).

Enihau, tarkoituksena oli surista lomasta ja arjesta. Lomailusta ja arkeen paluusta. Ja miten ylitsepääsemättömän vaikealta se kerta toisensa jälkeen tuntuu. Vaikka onhan siinä myös oma hohtonsa ja jännityksensä.

Alunperin tämän postauksen piti alkaa näin:

"Pientä hiljaiseloa täällä suunnalla. Olen selvästikin omaksunut tämän joululomailun turhan hyvin. Lomailulle ominaiset hälläväliä-asenne ja haahuilu kuvaavat edelleen hyvin toimintaani, vaikka arkeen paluu on valitettavasti jollain tasolla jo tapahtunut. Kaukana ovat ajat, jolloin joululoma kesti oikeasti siihen päivään asti, kun koulun penkki taas kutsui. Vaikka opiskelu jatkuu virallisesti vasta ensi viikolla luentojen alkaessa, muutamat viime viikot ovat jo kuluneet töiden merkeissä ja rästikoulujuttuja tehdessä. Mutta kuten sanoin, pääni on edelleen yhtä loman pehmentämää höttöä ja voisin jopa sanoa olevani jossain ihan toisessa maailmassa. Siispä bloginkin päivittäminen on jäänyt täysin unholaan. Nyt sisääni on patoutunut liikaa asioita, joten ajattelin oksentaa kaiken ulos n-y-t nyt.”

Patoutumia oli näköjään jo vähän liikaakin, koska verbaalinen oksennus lörähti sinne tänne yli äyräiden ja piti siivota pois. Ette menettäneet mitään. Tiivistetysti: loman jälkeen arkeen paluu on vaikeaa, koska asioita on muuttunut (esim. Kaisaniemen K-Market on lopettanut, why God why??), mutta asiaa helpottaa se, ettei mikään ole muuttunut (esim. se sama espanjan ausku pyörii yhä yliopistolla, ihan vaan why still??). Right?

Arkeen paluuta helpottaa myös tieto siitä, mitä kaikkea kivaa on tulossa. Tällä hetkellä jaksan fiilistellä ja innostua hallitustoiminnasta, johon onnistuin itteni ymppäämään mukaan. Fiiliksiä voi kuulostella uusiksi jo vaikkapa heti 13.2. klo 04.00, jolloin on päättynyt kuuden tunnin nakki VOO:n vuosijuhlien jatkoilla. Joo-o. No ei, remember the attitude! Yleisen hallitussekoilun lisäksi tiedossa kevään mittaan mm. muutamat kreisit sitsit, laskiainen, vappu ja kevätretki eli Barcelona. Looking forward!

Mutta koska en ihan vielä ole valmis siihen, että kalenteri on täynnä sateenkaaren värein merkattuja menoja, jolloin tärkeätkään tapahtumat eivät erotu enää joukosta, ja kotona käydään vain nukkumassa, pelaan itselleni lisää lomailu- ja haahuiluaikaa pakenemalla leffateatterin hämärään katsomaan jotain, jota olen odottanut jo pitkään. Arvatkaa mikä? Oli muuten tosi hyvä. Ja söpö!!

Kuva: Warner Bros

Taidankin siis jatkaa tätä lomailua vaikka väkisin ja edes jollain henkisellä tasolla vielä viikonlopun yli. Ja voihan loma-asenne jatkua vielä senkin jälkeen.

Isoo Asiaa

Tervehdys L.A.ngkawilta. Taalla on yli viisikymmenta astetta lampimampaa kuin siella. Tanaan oli eka kunnon biitsipaiva ja Laura poltti jalkapoytansa, vahanko noloo. Olin hakemassa pyykkeja hostellihuoneemme takapihalta kun tormasin puolimetriseen liskoon - melkoinen sukulaisten kohtaaminen, Kaimaani on paassyt omiensa luokse. All is good, muutama paiva lyllerretaan taalla ja sitten lahetaan Balille, josta erityisesti odotan tulevaa hostelliamme Tanyanaa, kavereiden kesken Tanjaa, jolle saattaa tulla yllatyksena etta kahden hengen huoneeseen ankee kolmas lansimaalainen mulkku. Ehka Tanja leppyy jos tarjoamme hanelle siemauksen fisua, jota aiomme tehda japanilaisesta riisiviinasta ja loytamistamme OMENA-KANELI- Fisherman's friendeista. All is good!

P.S Kaytiin Saliva Lumpurissa puistossa polkemassa polkuveneilla, joihin sai menna vain kaksi aikuista kerrallaan. Otimme kaksi venetta, mina ja Laura toisessa ja Emmi toisessa. Tulos: mina ja Laura poljetaan leppoisasti edella, Emmi epatoivoisen tasapainotusyrityksen johdosta yhdeksankymmenen asteen kulmaan kaantyneena sahaa poikittain pain reunavalleja intialaisten turistien ottaessa tasta loistonaysta kuvia. Kaiken kruunasi sade ja Emmin saapuminen viimeisena laituriin veneen vuokraajan revetessa taysin. Saatoimme itsekin nauraa pikkuisen, anteeksi Emppa.